maanantai 1. huhtikuuta 2013

I say hey


What's going on?
Näin tosiaan.. en ole vähään aikaan päivitellyt (⇀‸↼‶) Mutta kun tänä blogi on muutenkin näin figuuripainotteinen, enkä ole nyt viimeaikoina hankkinut uusia, en ole nähny tarpeelliseksi päivittää. MUTTA että tämä blogi ei vallan kuolisi ja kuivuisi kasaan, kerron nyt vähän kuulumisiani ja vähän myös tulevista figuhankinnoista.



Atelier Rorona: The Alchemist of Arland. Sain viimein pelattua pelin loppuun (PS3). Tykkäsin itse tosi paljon (koska japanilaiset RPG-pelit♥). Pelissä oli erilaisia loppuja ja itselleni tuli "Normal Ending". Ajattelin etsiä guiden käsiini ja heti vain kun on aikaa, pelata uudestaan  (^ω^) Tässä muuten nätti kuva Pamelasta^
Pamela ei kuitenkaan (vaikka olisi voinut arvata) ole minun lempi hahmoni pelistä vaaaann...
*köh itseasiassa niitä on kaksi..

Minun pikkuveljeni/apulaiseni, homonculus Hom♥ aivan sulonen~  ja kun se leikki sen kissanpennun kanssa.. ♥ (*≧m≦*)
ja toiseksi...
HNNGGG Tantris.
Tarviiko edes selittää miksi? En löytänyt ääninäyttelijän nimeä, mutta aaivan ihana ääni ja ihana tyyppi ja ihana ihana.. (*°∀°)=3  okei.. ehkä mä rauhotun. Mut tälle tyypille on tietääkseni oma ending, ja mun on pakko pakko pelata se! 

Okei, sitten vähän figuja.. Tässä on muutama minkä vasta otin~

ja tämä jonka otin jouluna. Nano♥ 

Ja siinä pikku perhe~ Hakase, Nano ja Sakamoto.
(+Len taustalla) Len: "En ole osa perhettä.. *sob ಥ^ಥ"

Kuronuma Sawako

Nendo hylly (((*°▽°*)(*°▽°*)))♪
Tässä muuten (jos kiinnostaa), kuinka pidän nendojen osat tallessa/järjestyksessä~ Jokaiselle on oma lokero pienessä vetolaatikossa. 

Siinä olikin kai kaikki. Vielä loppuun näistä tulevista hankinnoista (-_^)b
Boku wa tomodachi ga sukunai:n toinen kausi (NEXT) sai nyt päätöksensä, josta olen surullinen koska erittäin mahti sarja :< Mutta lisää on varmasti tulossa viimeisen jakson perusteella, joten no worries! Mutta sitä odotellessa... HAGANAI NENDOJA.


Senan ja Yozoran ensimmäinen painos tuli myyntiin muistaakseni yhtä aikaa, Senaa saa edelleen useista paikoista mutta Yozora sen sijaan myi loppuun nopeasti :< Mutta! Yozorasta on tulossa uusintapainos ja samoihin aikoihin tulee myös...
Kobato Hasegawa nendoroid!

ku ku ku~
Sarjan päähenkilön pikkusisko ja chuunibyou gootti-lolita Kobato-chan. Ajattelin heti tän nähtyäni et kuin hienolta näyttäis nää kaikki kolme yhdessä~♥ Senan voisin hankkia jo nyt, mutta Kobato tulee myyntiin vasta heinäkuussa. Samoin Yozora.. :/ Tarkotus olis myös säästää kesän Desuconia varten ( Yaay ranneke tilattu~( ^o^) ) että jos siellä sattuu tekemään figuuri löytöjä (kuten yleensä). Olen siis vähän umpikujassa, kun ei minulla opiskelijana ole varaa ihan kaikkeen.. MUTTA eksyin aiheesta ;; Se mikä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen tässä figuurissa JA mikä tekee tästä niin äärettömän suloisen on tämä.ilme:
 

(●´□`)♡ waah.... so cuuutee... sulatti mun sydämmen.

Näiden nendojen lisäksi meinasin kans että hankin GSC:n Sena scalefigun ( tälläinen ), kaveriksi Yozoralle (aikaisempi päivitys) Mutta sitten iski piheys ja päätinkin suosiolla säästää..(⇀‸↼‶) Ne olisivat kyllä näyttänyt hienolta yhdessä.. *sob

Näin! Tulipas pitkä päivitys.. Noh, kirjoitan taas sitten kun on jotain kirjoitettavaa ja toivotan teille, hyvä lukia, oikein hyvää päivänjatkoa. Kiitos. Ja hei (*-`ω´- )/ 



2 kommenttia:

  1. Huhuhu, löysin noi senan ja yozoran nendot täältä japanista ja tuskin maltan odottaa et pääsen kotiin pistämään ne hyllyyn esille!! ♥ Mut toi kobatoooo........ Sen tahdon!!! O.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daamn sä ehdit ensin >:D Itse pitää odotella vielä että saan ne.. Mutta onneksi olkoon :3

      Poista